IS:n pääkirjoituksessa (23.8.) todetaan, että Avohakkuut historiaan -kansalaisaloitteen perustelut ovat kannatettavia asioita. Ihmiset todella ovat heränneet ilmastonmuutoksen tuomiin ongelmiin kuten kuivuuteen ja kuumuuteen sekä tehometsätalouden ongelmiin kuten metsälajien heikkoon tilanteeseen ja liejuisiin uimavesiin. Aloite ajaa muutosta valtion metsissä eli metsissä, jotka me kaikki Suomen kansalaisina omistamme ja joiden käytössä meitä on kuunneltava erityisen herkällä korvalla. Ihmiset haluavat muutosta ja sen aika on nyt.
Avohakkuut, niitä seuraava maanmuokkaus ja kasvavat hakkuumäärät vapauttavat hiiltä ilmaan ja heikentävät hiilinieluamme juuri sinä aikana, kun ilmastonmuutos on torjuttava. Siirtyminen avohakkuista jatkuvan kasvatuksen menetelmään sekä hakkuumäärän kohtuullistaminen ovat oleellisia keinoja kamppailussa ilmastonmuutosta vastaan.
IS:n kirjoituksessa toivotaan täsmätoimia erittelemättä tarkemmin, mitä tällaiset toimet olisivat. Hakkuutapojen muuttaminen ilmaston, monimuotoisuuden, retkeilyn ja vesistöjen kannalta järkevämpään on juuri tällainen toimi. Avohakkuita ei tarvitse tehdä, jos haluaa metsästä tuloja. Niitä saa myös jatkuvan kasvatuksen keinoin. Avohakkuiden historiasta väitellyt tutkija Antti Parpola totesi, että avohakkuisiin siirryttiin sotavuosina ja niiden jälkeen talouspoliittisten intressien takia, vaikka pitkäkestoista tutkimustietoa muutoksen seurauksista ei ollut. Parpola huomauttaa myös, että “sittemmin on käynyt ilmi, että avohakkuun myötä puunmyyntitulot kohosivat, mutta samalla korjuun ja metsänuudistamisen kulut kasvoivat lähes vastaavassa suhteessa”.
Pääkirjoituksessa väitettiin, että suomalaisten metsäsuhde on etääntynyt ja että ihmiset pelkäävät metsiä. Tämä ei kuitenkaan tutkimusten mukaan pidä ollenkaan paikkaansa. TNS Gallupin tekemän kyselyn mukaan metsä on 83 prosentille suomalaisista henkilökohtaisesti melko tai erittäin tärkeä ja vain kahdelle prosentille metsä herättää enemmän kielteisiä kuin myönteisiä tunteita.
Pääkirjoituksessa todetaan, että “metsää riittää” ja “marjoja jää metsään mätänemään”. Kysymys ei ole ainoastaan puiden määrästä, vaan siitä millaisia elinympäristöjä metsämme ovat. Metsätalous on suurin yksittäinen syy metsälajien uhanlaisuuteen, koska se on muuttanut metsien ikärakenteita, puulajisuhteita ja lahopuun määrää sekä pirstonut metsät pienemmiksi. Marjat, jotka jäävät ihmisiltä poimimatta, tulevat luonnon käyttöön, kuten metsäkanalintujen ruoaksi. Metsäkanalinnut ovatkin kärsineet avohakkuumetsätalouden seurauksista ja esimerkiksi metsojen määrä romahti kolmasosaan 1960-90 -luvuilla.
Kirjoituksessa todetaan, että Suomessa hoidetaan metsää kestävällä tavalla. Tämä ei pidä paikkaansa, jos mittareina käytetään lajiston- tai metsäelinympäristöjen tilaa tai ilmastonmuutoksen torjuntaa. Puuntuotannollinen kestävyyskin rakoilee, sillä hakkuut ovat paikoin ylittäneet jopa suurimman puuntuotannollisen määrän.
Pääkirjoituksesa paheksutaan sitä, että kansalaisaloitteiden allekirjoittaminen onnistuu läppäriltä tai kännykältä. Aloitteita voi allekirjoittaa netissä, kun on suorittanut vahvan tunnistautumisen pankkitunnuksilla. Toinen vaihtoehto on täyttää paperilomake kampanjoitsijoille. Kansalaisaloite tuli mahdolliseksi vuonna 2012 ja sen jälkeen aloitteita on toimitettu eduskuntaan 23. Kansalaisaloite tuo demokratian lähemmäs ihmisiä ja antaa vaikuttamismahdollisuuksia muutenkin kuin vaaleissa.
Paloma Hannonen
Suojeluasiantuntija, Suomen luonnonsuojeluliitto