Liisa Näntö, 56, ja Mona Sumelius, 68, keräävät nimiä Avohakkuut historiaan -kansalaisaloitteeseen. Kiinnostus vapaaehtoistyötä kohtaan heräsi omien tyttärien kautta. Työtä motivoi rakkaus metsään ja kiinnostavat keskusteluaiheet ihmisten kanssa.
Miten teistä tuli Greenpeacen vapaaehtoisia?
Mona: Kun minusta tuli mummo, sain uutta perspektiiviä tulevaisuuteen ja ilmastonmuutokseen. Tyttäreni oli myös aktiivinen, niin oli helppoa lähteä mukaan, kun on seurannut toimintaa läheltä.
Liisa: Tyttäreni oli Greenpeacessa harjoittelijana ja vapaaehtoiskoordinaattorina. Olin kiinnostunut ympäristöasioista ja 5 vuotta sitten lähdin mukaan.
Miksi keräätte nimiä?
Mona: Olen sitä mieltä, että avohakkuut valtion mailla pitää lopettaa. Minusta on ihan kauheaa ajatella, että maailmalla pyyhitään pyllyä Suomen metsillä tai että ne [metsät] menee tuolla autojen bensatankeissa.
Liisa: Metsät on minulle erityinen sydämen asia ja minä olen aina harrastanut vaeltamista. Talousmetsistä puuttuu sielu ja elinmahdollisuudet monille lajeille.
Millaista nimien kerääminen on ollut?
Liisa: Se on motivoivaa. Tässä on tietty tavoite ja jos me saadaan tietty määrä [nimiä] täyteen, niin tästä asiasta on ainakin keskusteltava. Tästä syntyy paljon kiinnostavia keskusteluja ihmisten kanssa, jotka ovat eri mieltä.
Mona: Toukokuusta asti olemme olleet 5-6 kertaa [keräämässä nimiä]. Se on aika helppoa. Moni sanoo, että “aa joo, olen ajatellut kirjoittaa netissä, mutta minä kirjoitan tässä”. Suurin ongelma on 50-60 vuotiaat miehet jotka ovat perineet metsäpalstan. Suurin osa allekirjoittaa, toisilla on tottakai se, että “minä en laita nimeäni mihinkään”.
Keitä allekirjoittajat ovat?
Liisa: Yllättävän paljon vanhoja ihmisiä. Vanhin allekirjoittaja on ollut 99-vuotias. Hänet olisi pitänyt saada filmattua, kun hän puhui. Hän sanoi, että luonnonsuojelu on hänelle tärkeä asia. Että siinä iässä, kun väistämättä ei voi olla hirveän monta vuotta jäljellä, sillä on merkitystä millaiseksi maapallo jää itsensä jälkeen. Aika usein on myös niitä, jotka omistaa metsää itse. Yksi nainen kertoi, kuinka metsänhoitoyhdistys painosti hänet avohakkaamaan oman metsänsä. Hän ei tiennyt paremmasta. Tässä voi auttaa ihmisiä näkemään asioita eri näkökulmasta. Tässä ei ole kyse pelkistä allekirjoituksista.
Mitä ihmisiä eniten askarruttaa?
Liisa: He kysyvät, miksi avohakkuut ovat huono juttu. Vastaan, että avohakkuista seuraa tasaikäinen metsä, jossa lajeilla ei ole mahdollista elää. Eri rakenteisessa metsässä on ravintoa eri eliölajeille.
Mona: Me kerrotaan siitä, että kaikille olisi parempi jatkuva kasvatus ja että valtion maat ovat kansallisomaisuutta. Minä puhun niistä, joiden koti se metsä on. Pieneliöt, kasvit ja kaikki muu tuhoutuu moneksi kymmeneksi vuodeksi [avohakkuiden seurauksena]. Toisia huolettaa tämä lappu, että minne se menee ja tuleeko sitten kauheasti sähköpostia. Sanon vaan, että ei tule.
Mitä haluaisitte sanoa lukijoille?
Mona: Minun mielestä kaikkien pitäisi aktivoitua ympäristön takia. Me olemme jo niin pitkällä ilmastonmuutoksessa, että ei ole aikaa jossitella asian kanssa. Meillä on vaan tämä yksi maapallo.